19. kesäkuuta 2011

You are my sweetest downfall....

Hei taas näin 10 päivän jälkeen.

Monta kertaa on ollut tarkoitus kirjoittaa, mutta sitten ei ole vain jaksanut.

Suuri Budoleiri 2011 oli huikeanhauska tänäkin vuonna!!
Perjantaina matkustin siis bussilla Helsingistä Tampereelle. Voitte kuvitella, kuinka kuuma bussissa oli, kun ainoa ilmanlähde oli pieni kattoikkuna. Ulkona kuitenkin lähemmäksi +30 °C. Huoltoaseman hinnat olivat melkeinpä yhtä sietämättömissä lukemissa kuin bussissa vallinnut lämpötilakin. Puolen litran Fanta maksoi 2.59e!! Tyydyin sitten ostamaan vain trippimehun.
Perjantaina oli kahdet treenit, joiden välissä oli ruokailu. En muistanut, vaikka kolme kertaa olinkin leirillä jo aikaisemmin ollut, kuinka hyvät ruoat Varalassa on!!

Lauantaina olimme Särkänniemessä. Pyörimme Jennan ja Roosan kanssa lähes koko leirin ajan kolmistaan, niin myös Särkänniemessä. Kävimme vajaassa kymmenessä laitteessa (lapsuudeninto laitteesta laitteeseen juoksemiselle lienee jo kadonnut) ja juttelimme niistä näistä. Myös Särkänniemen hinnat ovat käsittämättömiä. Puolen litran vesipullo maksoi jotain 2.30. Mieletön litrahinta vedellä! :o
Illemmalla oli lajikokeilut, joissa me taekwondon harrastajat saimme kokeilla taidoa ja aikidoa. Mielenkiintoisia lajeja molemmat ja hyvin olivat järjestäneet treenit, joissa pääsi hyvin vieraan lajin makuun.
Vielä myöhemmin palohälytyksen sävyttämänä pääsimme seuraamaan Kungfu-esitystä ja vetivätpä herrat meille lyhyen, 15 minuutin treenin. :)

Sunnuntaina oli yhdet treenit, joiden päätteeksi jaettiin halit ja diplomit.
Niin mielelläni tahtoisin olla ensi vuonna mukana taas, mutta aika epätodennäköistä se kaiketi on, kun olen jo neljästi siellä ollut.

Tämä viikko on mennyt oikein mukavasti.
Maanantaina kävimme veikan kanssa Porvoossa golfaamassa. Saimme pelata kahdestaan, joka on aika harvinaista. Kenties huonot sääennusteet saivat ihmiset jäämään koteihinsa. Kenttä nimittäin oli muutenkin melko tyhjä. Keli oli mitä mainioin. Ei ollut kuuma, eikä kylmä. Pelillisesti kierros ei mennyt tosin hirmu hyvin, vaikka muutama hieno lyönti tulikin tehtyä. Kivaa oli!!

Tiistaina Tiiu veti melko rankat treenit. Oli paljon toistoja ja pakarat varsinkin olivat kovilla.

Keskiviikkona oli Iiron potkutreenit ja paljon me potkimmekin.

Torstaiaamuna juoksin vajaa 7km Lindalle. Hänen isovanhempansa tarvitsivat apua takapihansa laatoittamiseen. Laatat painavat n.35kg kappale ja eläkkeelläoleville ihmisille se on aika iso lukema. Muutaman tunnin laatoituksen jälkeen menimme Lindan kanssa siivoamaan salia, jonka jälkeen Diego veti, khröhm, aika kovat treenit. Vaikeita potkuja ja ne piti vielä suorittaa nopeasti. Huikean raskas yhdistelmä. :D Lopussa teimme kärrynpyöriä ja flipfloppeja(mun mielestä sama kuin arabialainen) ja ensimmäistä kertaa IKINÄ sain tehtyä kärrynpyörän kunnolla!!!

Perjantaiaamuna juoksin jälleen Lindalle laatoittamaan pihaa. Muutama tunti taas vierähti nopeasti. Ennen illan treenejä kävimme Lindan isää moikkaamassa. Oli todella kiva heitäkin nähdä pitkästä aikaa.
Treenit.... Ne olivat sitten viikon raskaimmat. Jalat ja kädet olivat aivan hapoilla jo valmiiksi edellisten päivien ahertamisesta. Toistoja ja sarjoja tuli PALJON. Mutta treeneinä ne olivat erittäin hyvät. Yhdet parhaimmista treeneistä, joissa olen ollut. Usko oli loppua moneen kertaan, mutta sinnikkäästi vaan loppuun asti. :D
Treenien lopussa, kun sparrasimme, sain kirvespotkun etureiteeni — puujalkahan siitä sitten tuli. Treenasin kyllä loppuun asti, vaikka kipeää teki.

Eilinen päivä meni kotia siivotessa ja jalkaa varoessa. Linda tuli katsomaan väliinjääneen Merlin-jakson. Illalla katsoin Merlinin ja Selviytyjät. :)

Tänään kävimme Niinan kanssa Lindalla kahvilla ja tytöt ottivat stockikuvia Deviantartiin. :)
Kävimme myös Niinan kanssa kaupassa ja erehdyin ostamaan vähän liikaa herkkuja — jumbopussin, amerikanpastillipussin ja Aino-jäätelön... Kohta ne on jo syöty. :P

--

Olen suht notkea luonnostaan, mutta sprigaatti ja spagaatti oikea jalka edessä ei ole mennyt pohjaan asti vähään aikaan. Vasen jalka edessä spagaatti menee lämmittelemättäkin. En ole koskaan venytellyt tarpeeksi. Käytännössä venyttelen vain silloin kun treeneissä käsketään venytellä. Nyt kuitenkin sain motivaatiopiristyksen, osittain siksi että kun sain kärrynpyöränkin onnistumaan, niin jos sitä vaikka sitten tekisi vähän hommia spagaatinn ja sprigaatin eteen. :) Uskon, että kun kuukauden verran venyttelen säännöllisesti, niin ne menevät kyllä. Käsilläseisonta ilman tukea on myös yksi "temppu", jonka haluan onnistuvan pian.
Yhtään en osaa sanoa, kuinka kärsivällisesti jaksan treenata, mutta yritetään ainakin. :) Laitan asiasta kuvia, kun saan ne onnistumaan. :P

Äääh, kesä menee nopeasti — ensi viikolla on jo Juhannus ja päivä on pisimmillään. Sen jälkeen päivät alkavat lyhentyä ja valoisa aika vähentyä.
Mikäli en enää ennen Juhannusta päivitä blogiani, niin toivotan hyvää ja turvallista Juhannusta kaikille lukijoilleni! Muistakaa, että Juhannus ei ole mikään ryyppäjäisjuhla, vaan perinteisesti Juhannuksena poltetaan kokko, tehdään suursiivous, vihdat ja saunotaan hyvässä seurassa.

Hei taas ensi kertaan! <3

ps. Tuon otsikon otin Samson- biisistä, johon hullaannuin pari päivää sitten, kun näin ja kuulin sen Ilonan laulamana youtubessa. :)<3
 Tässä tuo biisi! 

2 kommenttia:

  1. Haluaisitko laittaa linkin tohon biisiin youtubessa? :)

    Hieno blogi muuten!

    VastaaPoista
  2. Jep, nyt se on linkitetty, lisääminen ei onnistunut aikaisemmin.

    VastaaPoista