5. joulukuuta 2011

Treeniä, treeniä ja treeniä - onneksi joulu tulossa!

Heips kaikki!

Oon päivitellyt blogiani taas ihan säälittävästi, enkä yhtään tiedä, millainen tästäkin tulee.

Kuten otsikko jo paljon kertookin, en ole paljoa kotona kerinnyt olla, kun treenejä on joka päivä.
Mua ei oikeastaan haittaa se, että treenejä on joka päivä vaan se, että joudun viettämään salilla yli 16 tuntia viikossa. Ohjaan junnujen ja alkeiskurssien treenejä oman treenaamisen lisäksi.

Mulla on mennyt neljän viikon aikana kahdesti vasen olkapää sijoiltaan. Ekalla kerralla(8.11.) otin ohijuoksevaa lasta kiinni ja siitä sitten plumps - pois paikoiltaan. Lääkärissä saatiin se roikottamalla paikoilleen ja pariksi viikoksi mitellaan. Sen jälkeen treenasin taas varovasti, kunnes viikko sitten hyppäsin paikoillani ympäri osumatta mihinkään, niin hupsista, taas putosi paikoiltaan. Että hieman löysä nuo nivelet tuolla. Sain onneksi sen itse paikoilleen, mutta treenit loppuivat tietty siihen.
En enää treenaa ennen kuin ortopedi katsoo kättä ja kertoo, mitä tehdään. Vatsalihaksia, venytyksiä ja kevyitä potkuja on pakko tehdä, ettei kunto ja liikkuvuus kärsi liikaa.

Oikeastaan mun elämään ei kuulu oikeastaan muuta, mitä nyt töissä tottakai oon.

Sain nimipäivälahjaksi Dragon Age: Origins ps3- pelin, jota pelasin Lindan kanssa, mutta sen jälkeen ei ole ehtinyt. Pinkin vedenkeittimenkin sain, mutta en oo jaksanut enää iltaisin käyttää, joten sitäkään ei ole kokeiltu vielä kertaakaan.
Ehkä tänään voisin teetä juoda ja jospa tässä joku päivä taas ois aikaa pelaillakin. Huomenna on Itsenäisyyspäivä, mutta ohjelmaa on niin paljon, ettei välttämättä ehdi. Pitäisi nääs siivota ja käydä Lindan veljellä kylässä, ehkä jopa opettamassa ruoanlaittoa hänelle.

Huomaan jo nyt, että tästä postauksesta tuli ihan kakka! :D Ihan epäselvä, mutta en jaksa nyt panostaa.

Joulukin on tulossa, enää 19 yötä!! ALLE KOLME VIIKKOA! :O Vuosi mennyt taas ihan uskomattoman nopeasti! Juuri oli joulu ja kohta se on taas! Ja mikä kamalinta, kohta mulla on taas synttärit! -,-
Mut sinänsä ei haittaa, mä tykkään joulusta todella paljon! Ainoa hetki oikeastaan, kun koko perhe on koossa. Toivon todella, et mun isä olisi myös paikalla. Hän on vähän vihjaillut, että jättäisi väliin. En pidä siitä ajatuksesta yhtään!
Lisäksi jouluruoka on ihan taivaallista! Mä teen nyt laskujeni mukaan viidettä kertaa jouluksi lanttulaatikon. Kukaan ei syö kaupan lanttulaatikkoa, niin teen sitten itse, se on paaaaljon parempaa! ;)

Tähän väliin voisin laittaa vähän epärealistisia joululahjatoiveita :D





Noi ois kivat. :) Arvostaisin todella, jos saisin avata paketeistani tuollaiset! ;)

Joulufiilis on kyllä kadoksissa jossain. Olen laittanut ovikranssin ja ovimaton ovelle jo kuukausi sitten, kuunnellut joululauluja pari viikkoa, kirjoittanut kaikkien joulukortit, tilannut/tehnyt joululahjoja ja paketoinutkin pari. Silti joulufiilistä ei vain ole missään. :o
Ehkä lumen puuttuminen vaikuttaa asiaan jotenkin. Tosin tänään Nurmijärvelle satoi ensilumi!! Ei paljoa, mutta vähänn sentään. Nuo kyllä sulavat varmaan jo huomenna, mutta saisi pian sataa kaksi metriä lunta, joka pysyisi myös maassa tuohon maaliskuun loppuun asti! :P

En nyt keksi mitään kirjoitettavaa, kun ajatus karkailee koko aika :D

Mut tässä on mun sisko, Laura, joka soittaa kitaraa ja laulaa yhtä suosikkibiisiään:

Ja tässä toinen biisi, joka osui korvaan tänään...

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, katsokaahan, kun Tarja Halonen viimeistä kertaa kättelee vieraitaan Linnassa!

ps. Tässä suosikkiblogini niiden 170 blogin joukosta, joita seuraan:
 http://omilla-rajoilla.blogspot.com/

<3:lla Jari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti