27. huhtikuuta 2011

Hear the bells ringing. They're singing that you can be healed right now.

Heippa hei!

Kävin siis lauantaiaamuna lenkillä, juoksin 4.9km ja upeassa kelissä. Muutoin lauantai meni televisiota katsellen ja musiikkia kuunnellen. Illalla sain vielä inspiksen, että käyn uudelleen lenkillä. Sekin oli vajaa 5km. :)

Sunnuntaina lähdin heti aamupuuron jälkeen Rajamäelle ja seuramme uutta salia siivoamaan.
Tekemistä oli runsaasti, roskat piti siirtää lattialta pois, lattia piti lakaista, imuroida ja pestä kahteen kertaan, ennen kuin aloimme laittaa ottelualuemattoja paikoilleen. Kaikki reunapalat piti leikata sopivan muotoisiksi, jotta ne mahtuivat kohdilleen. Mielenkiintoista siitäkin teki se, että oli vain yksi mattoveitsi ja monta terää. Joten leikkasimme mattoja pelkillä terillä. Viiltohaavojen mahdollisuus oli siis ilmeinen, mutta mitään ei tapahtunut kuitenkaan. Kävimme välissä syömässä Caprissa seuramme piikkiin ja jatkoimme taas urakoimista.
Olin kotona vasta kuuden jälkeen, enkä enää jaksanut tehdä juurikaan mitään. Katselin siis Housea ja kuuntelin musiikkia.
Täytyy sanoa, että salista tuli hieno!! Ja ensi viikon tiistaista lähtien treenit alkavat pyöriä vain siellä.
Tämä on seuran kannalta todella hyvä asia, sillä nyt emme ole riippuvaisia koulujen saleista ja voimme näin treenata myös lomien aikana.




Koko maanantaipäivä meni aivastellessa ja nenää niistäessä. Allergiaoireet alkoivat olla jo sietämättömiä, eikä edellispäivän siivoustalkoot pölyisessä salissa auttanut asiaa lainkaan. Tarkoitus oli käydä lenkillä, mutta ei kyllä paljoa mieli tehnyt kun ei saanut edes hengitettyä kunnolla.

Eilen päästiin vihdoin taas töihin neljän päivän lomajakson jälkeen. Edelleen upeat kelit jatkuvat ja oli todella lämmin. Töissä oli mukava päivä, kuten melkeinpä aina on.
Kotona kerkesin olla reilun tunnin ja syödä, ennen kuin piti lähteä ottelutreeneihin.
Treenit menivät hyvin, porukkaa oli paikalla ihan kivasti. Meitä isoja oli kyllä vain kaksi, mutta sehän riitti. Potkittiin jo tutuksi tulleita, pyöriviä potkuja. Niin pistareihin kuin panssariinkin. Lopussa vähän sparrailtiin.
Suostuin eilen hoitamaan jatkossa meidän uuden salin siivouksen kerran viikossa. Se passaa oikein hyvin, sillä samalla voin treenailla myös itsekseni salilla. Siellä on kuitenkin pari säkkiä ja ottelumatot alustana. Palkaksi saan ilmaiset treenimaksut, jotka sopivat oikein hyvin. :P
Illalla juttelin veljeni kanssa puhelimessa koskien Vapun ohjelmaa. :P Toivottavasti sääennustus olisi vähän pielessä, eikä räntää sataisi niin kuin luvattiin.

Tänään sain kyydin töihin yllättävältä taholta kun kertausharjoituksissa tupakaverina ollut heppu nappasi kyytiinsä. :) Hauska sattuma.
Olen myös kerennyt tänään käydä lenkilläkin kun oli hyppytunti. Juoksin 5,15km ja koska siinä jäi niin mukavasti aikaa suihkussakäyntiinkin, niin aion käydä vastaisuudessakin keskiviikon hyppytunneilla lenkillä.
Pari tuntia töitä jäljellä ja sitten Sonata Arctican keikalle. :)) Loistava uutinen on, että he aikovat vetää keikan akustisena, jota en ole koskaan ennen kokenut livenä. Varmasti tulossa huikea keikka jälleen!!

Nyt näkemiin, kerron taas pian lisää elämöinnistäni.

-Jari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti