3. huhtikuuta 2011

Let the phone ring, let's go back to sleep..

Just tuolta musta tuntui tänä aamuna.. Oon nukkunut monta yötä tosi huonosti, osittain omaa tyhmyyttäni, kun en mene ajoissa nukkumaan. Koneella pitää kukkua yömyöhään ja sitten ihmettelen, kuinka olen ihan väsynyt päivällä.
Toinen syy väsymykseeni on se, että näen kamalia painajaisia useita kertoja viikossa. Unessa on minun lisäkseni aina vain yksi ja sama henkilö, jonka tavalla tai toisella tapan. Vahingossa tai tahallaan. Näitä unia on jatkunut jo viime vuoden lokakuusta lähtien!
Viimeyönä kuitenkin nukuin ihan kohtalaisen hyvin. Menin jo yhdeltätoista nukkumaan ja heräsin vain kerran painajaisiin. Kävin suihkussa pesemässä hikoiluni pois ja takaisin sänkyyn. Heräsin vasta kahdeksalta.

Viikonloppu on mennyt aika kivasti. Eilen oli aamulla taekwondotreenit ja siellä oli potkuja ja potkuja vain. Sain kolmasti potkaista Emppua(6lk.) päähän. ;) No, ei tietenkään kovaa, mutta sillain, että tajuaa suojata päänsä ja väistää, kun potku tulee. :D
Loppupäivä meni koneella maatessa ja sitten illalla katsoin Biisikärpäsen, Selviytyjät ja Merlinin. Merlin on mun mielestä aivan loistava sarja, harmi, että joutuu aina viikon odottamaan seuraavaa jaksoa. =/

Tänään vois vähäsen siivota, että mahtuu kulkemaan ilman, että täytyy hyppiä esineiden yli. Oon oikeasti suht siisti ihminen, mut viime viikkoina siivoamiseen ei ole vain jäänyt energiaa. Treenaan liikaa siihen nähden, mitä nukun, joten ei ihmekään, että veto on pois.

En usko matalapaineilla ja korkeapaineilla olla ihmiseen mitään vaikutusta, mutta tuo ilma masentaa. -,- On se kiva, kun ei ole pakkasta, mutta voisi se aurinko paistaa tuon tihkusateen sijaan. Ärsyttävää! No, kohta pääsee taas lenkeille ja saa kuntoa vähän kohotettua ennen kesää. Ajateltiin veljen kanssa osallistua eXtreme runiin toukokuun 21. päivä. :)
Oon niin kateellinen Ilonalle(vaihto-oppilaana Ranskassa), kun siellä on kauniit ilmat, aurinko paistaa päivisin ja siellä tarkenee ihan t-paidalla ja shortseilla! :o

Täytyy harkita nyt ihan tosissaan sitä, jos lähtis koko kesäksi Espanjaan. Tää Suomen keli ei vaikuta lupaavalta, eikä kesästä ole ennustetukaan Suomeen kovin lämpimää. Mut täytyy katsella.

Loppuun vielä runonen, jonka oon kirjoittanut vajaa vuosi sitten. Kaipasin mummiani niin paljon ja kaipaan toki edelleen.

Katsoin kasvojasi,
ne olivat arpiset ja ajan runtelemat.

Katsoin käsiäsi,
ne vapisivat ja iho tuntui karkealta.

Katsoin jalkoihisi,
niitä koristivat useat mustelmat ja naarmut.

Katsoin sinua,
sinä olit kaunis ja rakastin sinua.

Rakastan edelleen..
Nuku rauhassa, mummi...

Kiitos. Jari<3

2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis ja herkkä runo! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, siinä oli itkua ja kyyneleitä, kun tuon rustasin..

    VastaaPoista